Grosspitz muiden saksanpystykorvien tavoin polveutuu kivikautisesta suokoirasta (Canis familiaris palustris Rüthimeyer), ja myöhemmin ns. paaluasutuspystykorvasta. Toisin kuin pienemmät "serkkunsa" (klein- ja mittelspitz), valkoiset grosspitzit olivat aikoinaan Pohjois-Saksassa varakkaamman väen vahti- ja seurakoirina, joskin eniten ns. statussymboleina. Mustat grosspitzit valkoisista poiketen olivat alun alkaen Etelä-Saksassa (Württembergin alue) viinitilojen vahtikoirina, jossa ne pitivät päivisin mahdollista tuhoa tekevät eläimet ja öisin värinsä turvin varkaat poissa tiloilta.
Valkoiset grosspitzit pärjäsivät aikojen saatossa mustia paremmin ja niitä vietiin myös toisen maailmansodan aikoihin Pohjois-Amerikkaan, jossa rodun nimeksi vaihtui amerikaneskimokoira, jotta rotua ei yhdistettäisi alkuperämaahansa Saksaan. Viime vuosien aikana Pohjois-Amerikasta on tuotu Euroooppaan (lähinna Saksaan ja Hollantiin) amerikaneskimokoiria laajentamaan pientä kantaa. Amerikaneskimokoiria on eri kokoisia variaatioita, mutta värinä vain valkoinen.
Grosspitz on lukumäärältään ylivoimaisesti pienin saksanpystykorvaryhmästä. Rodun pienuudesta kertoo esimerkiksi se, että alkuperämaassa, Saksassa, syntyi vuonna 2002 vain 7 pentua ja vuonna 2003 rotu asetettiinkin Saksassa GEH:n (Gesellschaft zur Erhaltung alter und gefährdeter Haustierrassen e.V., vapaasti suomennettuna Uhanalaisten kotieläinten suojeluyhdistys) listalla erittäin suuressa riskissa kuolla sukupuuttoon-ryhmään. Tämän jälkeen määrä on huomattavasti lisääntynyt, mutta geneettisen vaihtelun kustannuksella (geenipooli oli jo aikaisemminkin erittäin kapea). Saksassa ei hyväksytä värien välisiä risteytyksiä ilman erikoislupaa, joten tilanne on siellä valitettavasti erittäin huono.
Vuonna 2007 tehtiin Saksassa ensimmäinen roturisteytyspentue mittelspitzin kanssa, kun haluttiin elvyttää sukupuuttoon kuollut ruskea väri. Tästä pentueesta Suomeen tulikin yksi uros; Hermann von Schloß Lindenau eli Pelle. Toinen risteytyspentue tehtiin seuraavana vuonna.
Tsekeissä on tehty jo useita risteytyksiä keeshondiin, joka on tuonut paljon lisää kaivattua uutta verta rotuun.
Suomessa grosseja on tällä hetkellä 33, joista 16 mustia ja loput valkoisia. Ensimmäinen pentue (valkoinen) syntyi Suomessa vuoden 2009 alussa ja toinen saman vuoden syksyllä (myös valkoinen). Ensimmäinen musta pentue syntyi 13.6.2010 minulle ja toinen lokakuussa 2010.
Grosspitz on kooltaan 42-50cm (isompia kyllä löytyy, erityisesti uroksista) ja paino vaihtelee noin 15-25kg paikkeilla. Grosseilla on hyväksytty väreinä valkoinen, musta sekä ruskea, joista näyttelyissä arvostellaan erikseen valkoiset ja mustat&ruskeat. Ruskeita grosseja tällä hetkellä on vain Saksassa tehtyjen risteytyspentueissa.
Grosseilla on helppohoitoinen turkki; pitkähkö päälliskarva sekä pumpulimainen pohjavilla. Harjaus pari kertaa kuussa sekä pesu tarvittaessa riittää turkinhoidoksi.
Grosspitz on alkuperältään vahtikoira, joka nykypäivänäkin tulee vielä esiin herkkähaukkuisuutena sekä varautuneisuutena. Nämä kuuluvat rotuun, joskin oma (valitettavan vähäinen isommassa mittakaavassa) kokemus on, että grossit eivät ole niin haukkuherkkiä kuin pienemmät spitzit ja ovat usein erittäin ihmisystävällisiä. Varoittava vahtihaukku on aika hillittyä. Metsästysvietti on vähäistä.
Grosseja pidetään myös erittäin hyvinä perhekoirina ja lasten kanssa toimeentulevina. Karvan alta löytyy myös sporttinen koira, jolla harrastetaan Keski-Euroopassa agilitya. Grossi sopii mainiosti myös esimerkiksi tokoon ja koiratanssiin.
Grosspitz kiintyy voimakkaasti perheeseensä ja haluaa ehdottomasti olla kaikessa mukana, mieluiten huomion keskipisteenä. Aktiivisena koirana se kaipaa myös liikuntaa sekä aivotyöskentelyä, vaikka osaakin kyllä rauhoittua ja rentoutua. Grossista saa mahtavan koiraystävän, jonka kanssa ei aika tule pitkäksi eikä olo yksinäiseksi.